Toimintaperiaatteet

Springvest pyrkii ylläpitämään avointa liiketoimintaympäristöä ja korkeaa liiketoimintaetiikkaa. Arvostamme kaikkien liiketoimintaamme vaikuttavien ihmisten turvallisuutta ja kunnioitusta, ja jokaisella organisaatiossamme on tärkeä rooli menestyksessämme. 

Kaikki Springvestin työntekijät sekä Springvestin lukuun toimivat asiamiehet ovat vastuussa siitä, että he toimivat sekä Springvestin toimintaperiaatteiden että muun soveltuvan ohjeistuksen mukaisesti. Jokaisen päätökset vaikuttavat aiana asiakassuhteisiin, operatiiviseen toimintaympäristöön, henkilön suhteisiin muiden kanssa tai häneen henkilökohtaisesti.

Springvestin toimintaperiaatteet ovat perusta yhtiön kaikelle toiminnalle, eikä oikein toimimisen kulttuurista voida tinkiä.

Eettiset toimintaperiaatteet

Springvest toimii Suomessa, ja yhtiö on sitoutunut noudattamaan sen toimintaa koskevia lakeja ja säädöksiä sekä viranomaisen määräyksiä. Lakien noudattaminen sekä vastuullinen ja eettinen toiminta ovat Springvestin liiketoiminnan lähtökohtana.

Springvestin toimintaan liittyvien lakien ja määräysten lisäksi Springvest kunnioittaa myös kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia siten kuin ne on YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa määritelty sekä Kansainvälisen työjärjestön (ILO) perusnormeja.

Springvest ei hyväksy korruptiota, petosta tai muuta rikollista toimintaa missään muodossa. Kaikenlainen toiminta, josta voi syntyä vaikutelma asiattomasta vaikuttamisesta liiketoimintaan liittyvään päätökseen, tai tuottaa jollekin osapuolelle tai muulle henkilölle asiatonta hyötyä tai joiden voidaan katsoa muutoin pyrkivän vaikuttamaan päätöksentekoon, on kiellettyä. Springvestin henkilöstö tai Springvestin lukuun toimivat asiamiehet eivät saa tarjota, vaatia, hyväksyä tai ottaa vastaan taloudellista tai muuta etua, joka vaikuttaa tai näyttää vaikuttavan tehtävien objektiiviseen ja puolueettomaan hoitamiseen.

Lahjuksen vastaanottaminen on sanktion uhalla kielletty. Kaikenlainen korruptio ja lahjonta toiminnassa on kielletty, ja sen vastustamiseksi ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin.

Työhön liittyvissä suhteissa vain tavanomaisten lahjojen ja muiden etuuksien antaminen ja vastaanottaminen on sallittu. Lahjojen ja vieraanvaraisuuden osalta tulee noudattaa avoimuuden periaatetta, ja lahjojen tai kutsujen sekä tarjoamista että vastaanottamista on harkittava huolellisesti. Arvo ei saa ylittää tavanomaisen vieraanvaraisuuden tasoa. Lahjoja ja kutsuja ei pidä myöskään vastaanottaa toistuvasti samoilta henkilöiltä tai yrityksiltä.

Springvestin henkilökunnan sekä Springvestin lukuun toimivien asiamiesten edellytetään aina toimivan Springvestin edun mukaisesti. Springvestin työntekijä tai Springvestin lukuun toimiva asiamies ei saa käyttää asemaansa Springvestillä oman edun tavoitteluun. Mikäli eteen tulee tilanne, jossa henkilökohtaiset edut voivat olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa, Springvestin organisaatioon kuuluvien työntekijöiden tai asiamiesten tulee viipymättä vetäytyä päätöksenteosta ja siirtää asia sellaisen henkilön hoidettavaksi, jolla ei ole eturistiriitaa asiassa.

Springvestin työntekijän tulee saada Springvestin toimitusjohtajalta erikseen lupa sivutoimen ottamiseen sekä ammatin tai liikkeen harjoittamiseen, eikä sivutoimi saa häiritä henkilön päätoimen hoitamista tai aiheuttaa eturistiriitaa Springvestin ja kyseisen henkilön välille.

Springvest ei hyväksy rahanpesua ja terrorismia ja Springvestin tulee toiminnassaan noudattaa aina rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen liittyviä lakeja ja viranomaismääräyksiä.

Kohtelemme asiakkaitamme tasapuolisesti ja reilusti. Lainsäädäntö asettaa vaatimustason sille, miten Springvestin tulee tuntea ja tunnistaa asiakkaansa ja yhteistyökumppaninsa. Springvest ei voi aloittaa asiakassuhdetta tai yhteistyötä, mikäli Springvest ei pysty varmistumaan asiakkaidensa varojen alkuperästä tai yhteistyökumppaniensa liiketoimien lain tai hyvän tavan mukaisuudesta.

Springvest huomioi toiminnassaan myös yhtiötä sitovan pakotelainsäädännön, sekä seuraa yhteistyökumppaniensa toimintaa välttääkseen toimimasta yhtiötä sitovilla pakotelistoilla olevien tahojen kanssa. Springvestillä on voimassa oleva ohjeistus koskien asiakkaan ja yhteistyökumppanin tunnistamista.

Lisäksi yhtiön ja sen työntekijöiden on varmistettava, että taloudelliset tiedot on kirjattava tarkasti ja oikea-aikaisesti kirjanpitoon soveltuvan lainsäädännön sekä taloudellista raportointia koskevien säännösten sekä Springvestin politiikkojen mukaisesti.

Springvest on sitoutunut suojaamaan ja käsittelemään liiketoimintaan liittyvää luottamuksellista tietoa sekä henkilöstönsä ja sidosryhmiensä henkilötietoja hyvien tieto- jenkäsittelyperiaatteiden ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Kunnioitamme kaikkien oikeutta yksityisyyteen.

Työ-, toimi- tai toimeksiantosuhteen perusteella saatua Springvestin luottamuksellista tietoa ei saa paljastaa ulkopuolisille eikä käyttää omaksi tai kolmannen hyväksi.

Springvest Oyj:n hallitus on hyväksynyt yhtiön sisäpiiritietoa ja sen käsittelyä koskevan ohjeen.

Sisäpiirihallinto

Terve ja avoin kilpailu on kaikkien markkinoilla toimivien etu. Kilpailulainsäädäntö kieltää kilpailua rajoittavat sopimukset ja muut käytännöt. Kilpailua vääristävät toimintatavat horjuttavat liiketoimintamme tehokkuutta. Springvest noudattaa kilpailua koskevia säännöksiä ja sitovia määräyksiä ja odotamme kilpailijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme toimivan samoin.

Toiminta sidosryhmien kanssa

Asiakassuhteita tulee hoitaa rehellisesti ja asiakkaita kohdella yhdenvertaisesti ja ammattimaisesti. Springvest tuntee asiakkaansa ja perehtyy asiakkaiden liiketoimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen asiakkuuden edellyttämässä laajuudessa. Toimeksiantoja toteutettaessa asiakkaan ja Springvestin välille mahdollisesti syntyvässä eturistiriitatilanteessa tulee aina asettaa asiakkaan etu ennen Springvestin tai sen organisaatioon kuuluvan etua.

Springvestin työntekijöiden sekä Springvestin lukuun toimivien asiamiesten tulee huomioida, että toimiessaan asiakkaiden kanssa he edustavat aina Springvestiä. Asiakkaille suunnattavan markkinoinnin tulee olla ammattimaista, eikä asiakkaille saa koskaan antaa virheellistä tai liioiteltua kuvaa Springvestin tarjoamasta sijoituspalvelusta.

Springvest pyrkii aina toimimaan osakkeenomistajiensa etujen mukaisesti ja huomioi toiminnassaan, että kaikkia osakkeenomistajia kohdellaan yhdenvertaisesti. Springvestin johdon tehtävänä on varmistaa, että yhtiön toiminta järjestetään huolellisesti, tehokkaasti ja tavoitteellisesti noudattaen yhtiön toimintaperiaatteita ja muita soveltuvia ohjeistuksia. 

Springvestin hallitus on vahvistanut Tiedonantopolitiikan, joka tukee sitä, että markkinoilla on aina oikeat, riittävät ja ajantasaiset tiedot Springvestin strategiasta, toiminnoista, liiketoimintaympäristöstä ja taloudellisesta asemasta. Tämä edesauttaa yhtiön osakkeen arvon objektiivista määräytymistä.

Henkilöstöä kohdellaan reilusti ja tasavertaisesti, ja tuemme vaikutuspiirissämme yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Tavoitteenamme on osaava, innostunut ja hyvinvoiva henkilöstö sekä terve työyhteisö. Korostamme inhimillisen ja ihmistä arvostavan kohtelun välttämättömyyttä. Henkilöstön palkkaamisessa ja työsuhteessa noudatetaan soveltuvia lakeja ja määräyksiä. 

Avoimet työpaikat pyritään pääsääntöisesti asettamaan julkisiksi sisäisesti sekä ulkoisesti. Henkilö valitaan aina pätevyyden, vaadittavan koulutuksen ja tehtävään soveltuvuuden perusteella. Henkilöstön palkkaus perustuu tehtävien vaativuuteen ja suoriutumiseen tehtävässä. 

Työntekijöitä ei aseteta ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan iän, sukupuolen, alkuperän, seksuaalisen suuntautumisen, poliittisen toiminnan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Edistämme naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumista emmekä hyväksy minkäänlaista häirintää työpaikalla. 

Henkilöstöllä on tasavertaiset ja yhdenmukaiset mahdollisuudet. Pyrimme eri tavoin tukemaan henkilöstöä yhteen sovittamaan työn ja muun elämän. Springvestin tavoite on, että henkilöstö arvostaa kuulumistaan työyhteisöön ja että henkilöstön luovuutta ja osaamista arvostetaan. Osallistumisjärjestelmät ja työn organisointi mahdollistavat osallistumisen omaan työhön liittyviin asioihin. Osaamista kehitetään ottaen huomioon osaamistaso ja pätevyys. Henkilöstöön kohdistuvat odotukset ovat realistisia ja haasteellisia. Springvestin tavoitteena on, että henkilöstön osaamispotentiaali on tehokkaassa käytössä.

Yhteydenpidon yhteistyökumppaneiden ja kilpailijoiden kanssa tulee olla asiallista ja arvostavaa. Springvest toimii rehellisesti ja eettisesti, ja noudatamme toimintaamme soveltuvaa lainsäädäntöä. Edellytämme vaikutusmahdollisuuksiemme puitteissa samaa kaikilta yhteistyökumppaneiltamme. 

Yhteistyökumppanit tulee valita huolellisesti ja heiltä tulee edellyttää lakien noudattamista omassa toiminnassaan. Springvest ei solmi liikesuhteita yhteistyökumppaneihin, joiden tiedetään toimivan lain tai hyvän liiketavan vastaisesti.

Springvest ylläpitää hyviä suhteita soveltuviin viranomaisiin, sekä edistää yhteistyön ja avoimen vuorovaikutussuhteen syntymistä. Springvest pyrkii myös vaikutusmahdollisuuksiensa puitteissa osallistumaan eri tavoin yhtiön toimialaa koskevan sääntelyn kehittämiseen tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

Vastuullisuus

Yrityksen mahdollisuus vaikuttaa maailmaan – kädenjälki – on Springvestille merkityksellistä. Springvest noudattaa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Vastuullisen toiminnan ja sen edistämisen tavoitteena tehokkaampi, terveellisempi, puhtaampi, reilumpi ja turvallisempi maailma. Springvest on myös toimintansa alusta lähtien valinnut rahoituskierroksille kohdeyhtiöitä, joiden tuotteet tai palvelut tavalla tai toisella pyrkivät parantamaan maailmaa.

Springvestillä on erilliset voimassa olevat periaatteet koskien vastuullista toimintaa.

Toimintaperiaatteiden toteutus ja valvonta

Kaikilla springvestiläisillä sekä Springvestin lukuun toimivilla asiamiehillä on velvollisuus ylläpitää yhtiön mainetta ja eettisiä standardeja. Springvestin toimintaperiaatteiden, lakien tai muiden ohjeiden noudattamatta jättäminen voi johtaa mainehaitan lisäksi henkilöä, muita työntekijöitä tai Springvestiä koskeviin oikeudellisiin tai hallinnollisiin seuraamuksiin. 

Jos et ole varma siitä, onko tehtävä liiketoimi tai muu päätös Springvestin menettelytapojen mukainen, pohdi seuraavia asioita:

  • Onko liiketoimi tai päätös lain ja viranomaissääntelyn mukainen?
  • Onko liiketoimi Springvestin ohjeistuksen mukainen?
  • Onko liiketoimi tehty mielestäni oikein ja oikeudenmukaisesti?
  • Haluaisitko lukea asiasta sanomalehdestä tai sosiaalisesta mediasta?
  • Näyttääkö liiketoimi ulospäin hyväksyttävältä?

    Jos vastaus on KYLLÄ kaikkiin kysymyksiin, voit edetä.
    Jos vastaus on EI yhteenkin kysymykseen, keskustele asiasta esihenkilösi tai Compliance-vastaavan kanssa.

Ilmoituskanavat

Springvestille on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen, joka epäilee tai havaitsee liiketoimintatapoja tai muuta toimintaa, jotka ovat vastoin lakia tai vastuullista ja eettistä toimintaamme, ilmoittaisi epäilystään viipymättä. Kenellekään, joka hyvässä uskossa kertoo epäilyistään ja osallistuu mahdollisten toimintatapaohjeiden rikkomusten selvittämiseen, ei aiheudu tästä kielteisiä seuraamuksia. 

Ilmoituksen voi tehdä omalla nimellään tai nimettömästi Springvestin ilmoituskanavaa koskevan ohjeistuksen mukaisesti. Ilmoituskanavamme on tärkeä työkalu ja ennakkovaroitusjärjestelmä riskien havaitsemiseksi sekä vähentämiseksi, ja koemme, että ilmoituskanava tukee meitä korkean liiketoimintaetiikan edistämisessä, sekä asiakkaiden ja yleisön luottamuksen ylläpitämisessä.